| Ihanimmat sisustuskirjat ikiaikoihin! Tilata voi nettipuodista tai 044 5122 555 tai sähköpostilla aarre@sateenkaarentaa.fi

Elämää valkoisessa puutalossa
Tunnelmallinen sisustamisen kirja. Kirjan tapahtumat sijoittuu valkoiseen ikivanhaan kissanpenkkikattoiseen taloon.Sisällään se pitää antiikkisia esineitä, sisustuksen saloja ja vinkkejä kaikkiin vuodenaikoihin. Vierailulla piipahdetaan kolmessa kauniissa kodissa/mökissä. Loppusivuille on kerätty vinkiksi suomen ihanaisimmat sisustuspuodit, antiikkiliikkeet ja kirpputorit. Sivuja on 144kpl ja koko kirjalla on 33*25cm. Kirjan voi ostaa nyt ennakkoon tilauksen kanssa ja se toimitetaan marraskuun alussa ennakkoon
tilanneille ilman postikulua.
Hinta:36,90

|

112 Ruutuikkunaa kertoo kauniista arjesta. Sivuilta löydät ohjeet mm. laventelisokeriin ja seljankukkamehuun ja saat paljon vinkkejä oman kotisi kauniiseen arkeen. Kirjan sivut sisustavat sekä sisätiloissa että ulkona puutarhassa.
"Puutarhassani on jotain vanhaa, jotain kulunutta, jotain toiselle kuulunutta, vähän sinistä ja jotain uutta. Olen rakentanut sitä vahingossa inspiraatiolla, yöhön taittuvilla tunneilla ja rakkaudella tuohon huumaavaan mullan tuoksuun, hentoihin kukkavarsiin ja kesään."
Koko 235 x 275 mm, 112 sivua.
Hinta 29,90 €
|
|
|
|
|
 |
Vinkkejä kotiin ja sisustamiseen, kirjojen sivuilta löydät ohjeet ja tunnelmat omaan kotiin.
Willan sisällä 1800-luvun vanhassa mansardikattoisessa huvilassa maalataan, ommellaan, sidotaan kukkia, askarrellaan ja tietysti sisustetaan. Tarina kertoo huvilan olevan olemassa – astu siis sisään nariseville lattioille ja anna Willan valloittaa.
Koko 235 x 275 mm, 112 sivua.
Hinta 29,90 €
|
|
|
|
|
|
Sateenkaaren Taa
Kirja antaa ideoita omaan kotiin ja kertoo naiseudesta, elämästä, perheestä ja yrittäjyydestäkin. Paksuihin kirjan kansiin on sidottu ajatuksia ja huumoriakin, minun kanssani pääsee siis elämän mittaiselle matkalle sisustuksen siivin kirjan mukana.
LOPPUUNMYYTY
|
|